Rakkautta ja luoteja ilmassa

Lauri Markkasen peli oli kyllä rentoa seurattavaa, ja vieläkin vähän kaihertaa, ettei hän nähnyt meidän kotiseututerveisiä, mutta ainakin nyt hieno faniposterimme koristaa asuntomme seinää heti ampumaradalta mukaan tarttuneen reikäisen maalitaulun vieressä. Tuosta pelistäkin on vierähtänyt yli viikko! Päivät ne vaan menee niin nopeasti täällä, ja aina blogikirjoitusta aloittaessa meidän pitää ääneen kerrata, mitä onkaan tullut tehtyä viime aikoina. Brasilialais-meksikolais-yhdysvaltalaishäitä lukuun ottamatta emme ole tällä kertaa kuitenkaan tehneet mitään erityisen jännää: kouluhommia, kesätöiden järjestelyä ja auringonottoa. Onneksi kaikkea pientä ja vähän suurempaakin kivaa on vielä luvassa, kuten kesälomareissumme Kaliforniaan ennen Suomeen paluuta.

Olimme siis viikonloppuna naapurimme Miguelin ja hänen kihlattunsa Victorian häissä. Miguel on kuin talonmies tai taloyhtiön puheenjohtaja, häneltä voi kysyä mitä vain ja hän tulee auttamaan tai tietää jonkun joka voi auttaa tai selvittää asian. Viime viikkoina toki olemme yrittäneet olla häiritsemättä liikoja ulkomaalaiskysymyksillämme, sillä hänellä on ollut ymmärrettävän paljon hommaa hääjärjestelyissä. Victorian olimme ennättäneet tavata vain pari kertaa aiemmin lyhyesti, sillä hän asuu eri kaupungissa, San Antoniossa. Olimme siis yllättyneitä iloisesti, että meidät kutsuttiin. Häihin tuli kaksi kutsukorttia erikseen perjantaille vihkimiseen ja hääjuhlaan, ja lauantaille illalliskutsuille morsiamen kotiin. Luvassa oli koko viikonlopun verran häähumua. 

Seremonia oli kaunis ja juhlissa tanssittiin ja syötiin hyvin. Lauantaina syötiin vähän lisää Victorian äidin kokkailemia meksikolaisherkkuja sekä Miguelin vanhempien valmistamaa brasilialaista perinneruokaa. Illallinen oli katettu takapihalle ja tunnelmaa riitti, sillä kuutamonvalossa hädin tuskin näimme, mitä esimerkiksi lautasellamme oli. Syönnin jälkeen ohjelmassa oli karaokea terassilla espanjaksi, portugaliksi ja englanniksi, ja yleisön pyynnöstä mekin uskaltauduimme laulamaan suomeksi, ja biisiksi valikoitui Eppujen Tahroja paperilla. 

Häitten jälkitunnelmissa ollaan menty viime päivätkin, sillä saimme kotipakettiin hääkakkua sekä keskiviikkona Miguelin äidin valmistamia uusia herkkuja, ja karaokelaitteetkin viritettiin eilen taas käyntiin. Rento hengailu ystävien kanssa on ollut mukavaa vastapainoa kouluhommiin, sillä sen kyllä huomaa, että lukukausi alkaa lähentyä loppuaan kun tentit, ryhmätyöt ja puheet alkavat kasaantua tuleville viikoille. Tuntuu, että paikallinen hyväntuulinen elämänasenne ja sosiaalisten suhteiden vaaliminen on tarttunut vähän itseenkin, ainakin toivottavasti, sillä ne ovat ehdottomasti meidän kokemia parhaimpia puolia täällä, joita haluaisi ottaa vähän kotiinkin mukaan. 

Ikävä kyllä tämän yhteiskunnan huonot puolet muistuttavat itsestään jatkuvasti, eikä niiltä voi sulkea silmiään, vaikka joskus ehkä haluaisikin. Kun me illastimme uuden avioparin kunniaksi lauantai-iltana Houstonin hyvämaineisimmalla esikaupunkialueella, oli samaan aikaan täällä meidän alueella Montrosessa tapahtunut pieni vahinko pyssyn kanssa, ja mies oli saanut laukauksen päähänsä ihan tuossa sadan metrin päässä meidän kotoa olevalla huoltoasemalla. Joku kolmikko oli kuvannut Facebookiin livevideota leikkiessään ja pelleillessään aseilla autossa, ja sitten pam hupsista. Lisäksi opettajamme, jonka kanssa kävimme ampumaradalla, kertoi seuraavan kerran tavatessamme viimeisimmät tilastot ampuma-asevahingoista, ja että joku lapsi oli kuollut vasta ampumaradalla sattuneessa vahingossa, joten olo on aika epämiellyttävä ja vastenmielinen näitä asioita miettiessä. Olen oikeastaan aika lailla sanaton, ei voi vaan ymmärtää tätä asetouhua täällä.  

Jottei tämä teksti päättyisi synkistelyyn, niin toivomme vielä kerran onnea Miguelin ja Victorian yhteiselle taipaleelle ja paljon iloisia rakkaudentäyteisiä vuosia. Itsellemme toivomme nyt, että osaisimme nauttia vielä viimeisistä viikoista Houstonissa, sillä ajatukset ovat karkailleet välillä jo kotiin, ehkäpä siitä syystä että olemme saaneet vihdoin varattua lennot Suomeen. Täällä on kuitenkin vielä paljon nähtävää ja tehtävää, niin kuin vaikkapa two step -tanssi. 

Henriikka